Kuvagalleria
Historiaa ilman että hitaampaakaan melojaa heikottaa
Muuan aivokirurgiystäväni kertoi katselevansa usein melojia Kulosaaren jugend-henkisestä rantapaviljongistaan ja miettivänsä, että siinä on erikoisella tavalla aivopuoliskoja yhdistävää puuhaa, sillä meloja käyttää symmetrisesti molempia käsiä, ja siis aivopuoliskoja,siten, että ne työskentelevät samalla symmetrisellä välineellä samaan suuntaan mutta kuitenkin koko ajan kompensoiden toistensa työtä, jotta suunta säilyisi.
Elokuun illassa lauma kajakkeja kyntää Kernaalanjärven pintaa. Meitä on 15, melko paljon. Vauhtia haettiin Hakoisten linnavuorelta, josta näkyi koko Vanajaveden tienoon perihämäläinen kulttuurimaisema harjujonoineen, linnavuorikukkuloineen ja vesiteineen. Ilma on ihana, tosin vettä sataa kaatamalla.
Helsingin Melojien toisella muinaismelontaretkellä yhdistetään luontoretkeilyä kulttuuriperintöön. Muuten olen sitä mieltä, että kaikki melontaretkeily on kulttuuriretkeilyä, eniten se missä pilan päiten popsitaan viikko jäkälää ja osmankäämisoppaa (yäk, toim. huom.). Olemme osa laajaa kansanvalistusohjelmaa, jota Timo Lampinen ja Marja-Terttu Posa seurassamme toteuttavat. Sata vuotta sitten olisi menty Itä-Karjalan maille laulattamaan jotain partasuuta Varahvonttaa tahi Miihkalia. Nyt haetaan muinaisuuden ja alkuperäisyyden tuntua keskiajalta ja varhempaa.
Järvi tyhjenee leveään uomaan, jota kutsutaan Hiidenjoeksi, vaikka se on ruovikkoinen eikä ollenkaan hiisimäinen. Hiisi nimittäin tarkoitti muinaissuomessa kivikkoista paikkaa. Vasta myöhemmin keksittiin sanoa kivikkoja hiisien tekemiksi eli pitää hiittä jonakin otuksena. Sana pyhä puolestaan merkitsi rajamaastoa tunnetun ja tuntemattoman maa-alueen välissä. Niin maanläheinen on suomalainen uskonnollisuus. Alli mainostaa joen yhtä yläjuoksua Lammin Pääjärvestä, liekö Teuronjoki, mainioksi melottavaksi.
Meidät ottaa huostaansa Ilkan tilaama paikallinen matkaopas Heikki Horila. Livumme kohta illan päätepisteeseen, jossa Syntinen Turenki -kierroksen sijasta valitsemme iltapalan Marsin kalpeassa valossa. Trangiat porisevat lämmintä, minä syön elsassilaista salaattia, papumössöä ja sipulipiirakkaa. Kaikki ruoka on hyvää, jos siinä on pekonia. Yö vietetään ystävällisesti veneseuran nurmikolla. Heikki, mukava mies ja Vanajaveden Vesikkojen aktiivi, kutsuu HeMen vuotuiseen Hiisi vieköön -melontaan ensi elokuussa. Pankaa kalenteriin!
Lauantaiaamuna jatketaan. Ilma on ihana, tosin vettä sataa kaatamalla. Leikin häntäpään valvojaa ja sukkuloin väliin toppuuttelemaan kärkeä, jossa Heikki eskorteeraa edelleen ja kertoo kiinnostavia mm. paikallisista kartanoista ja siitä, miten Hämeen sydämessä nykyään sopii elää ja yrittää. Eipä hääviä, maailmalla on nyt muut keskukset.
Joen vartta reunustaa harvinaisempi ruokokasvi, isosorsimo. Sen tietää Hannu, joka saa tutkittavakseen vielä Marja-Tertun epäilemän kynäjalavan. Ei ollut, oli muka haapa. Harjujono vasemmalla puolellamme viettää vesitietä pohjoiseen. Vanajan keskiaikaisen kirkon tornin näkee ken osaa oikealla hetkellä katsoa.
Hämeenlinnan kaupungin huomaa kaikki, se tulee näkyviin Anttilan takaa. Masentavaa. Suomen kaupungeista upein sisääntulo muuten olisi Viipurissa. Rantaan tulee Vesikkojen ex-pj utelemaan ja opastamaan. Luulenpa että voisi kiertää koko Suomen melaheimon hellässä huomassa.
Hämeen linnaan on helppo rantautua, ja tehdä puistosta pukukoppi. Kuivaa päälle ja viettämään iltapäivää keskiaikaisilla markkinoilla: käsitöitä, sapuskaa, taistelunäytöksiä, muinaiskivaa. Näen samaa menneen maailman porukkaa myöhemmin Läntisen Pukkisaaren rautakautisella kauppapaikalla (siinä Seurasaaren kupeessa, käykää katsomassa!). Mietin, mitä mahtaa tulla lapsista, joiden vanhemmat leikkivät historiaa niin, että pitävät ruokotonta partaa ja hassuja kuteita ja miekkailevat. Ero siihen, että isi olisi aina Superman-asussa, on olemassa, mutta se on pieni.
Linnassa on tosi kiinnostava historiallinen näyttely ja ikkunoista voi kurkkia veden yli Varikkoniemen muinaiselle, alkuperäisimmälle kaupungin paikalle. Siitä vietiin tavaraa Kokemäenjokea maailman merille, ja tuotiin myös. Ei mitään umpinaista, kulttuurivaihtoon perustumatonta alkusuomalaisuutta ole koskaan ollutkaan. Alli, paha tyttö, saa apotilta aneita. Ehdotan, että melotaan läksiäisiksi linnan vallihauta. Ei kannatusta, pitävät vitsinä. Hannu karkaa sukulaisiin ja Lampinen ottaa hänen kajakkinsa hinaukseen. Minä pidän ohjausnarua, jolla ei näin tyynellä ole muuta virkaa kuin sotkeutuminen melaani.
Olemme pian Aulangolla, jossa koristelemme kolme leirimökkiä märillä, värikkäillä tekstiileillä. Iltaa istutaan kodassa nuotiolla. Rantasaunan piru on varattu! Parasta melontaretkellä on tietenkin suunnitella melontaretkiä. Lampisen idea Etelä-Päijänteestä innostaa porukkaa, saa nähdä, paneeko vielä lapiot käteen ja kaivamaan ruukunpaloja. Mökin yläpetillä tulee hyvä uni.
Pyhäpäivän aamuna neljä kristittyä meloo kirkkoon, 11 pakanaa kuppikiville. Piispoille miettimistä. Ilma on ihana ja niin edelleen. Hattulan kuutisensataa vuotta vanhalla Pyhän ristin kirkolla ei ole enää rantautumispaikkaa vesitietä tuleville. Naapurilla sentään on hiekkaranta ja meiltä kiireessä hyvät tavat pois päältä. Mutta keskiaikaishenkiset menot latinoineen ja vanhoine suomensanoineen lämmittävät märkää sydäntä. Kuoro soi kauniisti, katselen hassuja piruja ja muita seinäkuvia, niihin mahtuu puolet raamatusta. Päälle saadaan perinnemuonaa, muikkukukko päihittää Kuopion Hanna Partasenkin. Ostan kaksi evääksi mutta hotkin ne jo pihassa.
Pakanat tulevat perässä ja kiltti pastori itse avaa kirkon meille uudestaan. Kierrän uudelleen patsaat, joita on paljon, arvokkain Liedon mestarin veistämä Hattulan madonna. Äkkiä tarttui kirkkotaide Suomeen. On helppo kuvitella olevansa matkoilla jossain katolisessa Etelä-Euroopassa.
Viimeinen etappi on maisemiltaan mukavin. On Suomen ensimmäistä betonisiltaa, kartanoa ja silminnähtävää kulttuurimaisemaa. Paulan kanssa otamme vielä seikkailureitin ja nylkytämme pienellä kivien perkaamisella ali pittoreskin kivisillan. Päädymme Lepaan puutarhoille, josta autot haetaan reteesti taksilla. Kyllä vaan taitaa kulttuurihistoria olla parhaimmillaan mela kädessä nautittuna.
Pasi Mäenpää