2020

Kuvagalleria


Duomerone

Koronaruton aikaan neljätoista kaupunkilaista pakenee maalle kahdeksi päiväksi kertomaan toisilleen tarinoita ja katsomaan kuvia muinaisilta ajoilta. Leiripaikka löytyy Iitistä Kymijoen varrelta yhden pakolaisen kesäpaikan pihanurmelta ja Aulilta piirakkaa. Ilkka ajaa viimeisenä elokuiseen lämpimän pimeään pihaan ja joutuu trampoliiniin telttailemaan.

Mikä pläni?

Suunnitelmaa viilataan aamuksi. Täällä melottiin muinaisretkeä vuonna 2006 ilman turvavälejä mutta kaikkea ei silloin nähty. Kotojärvellä on Haukkavuoren ja Märkjärvellä Mertavuoren kalliomaalaukset. Pikku järviä molemmat, välissä puolen kilsan kannas, tietää vähän melontaa ja paljon roudausta.

Näillä retkillä on ennenkin innovoitu uutta ja nyt keksitään jakautua kahteen porukkaan. Paatteja ei tarvitse siirtää vaan melojat vain siirtyvät, kunhan jokaisella on kajakkikooltaan sopiva pari, jonka kanssa vaihtaa. Sain talon isännältä meille luvan käyttää hänen ja tätinsä rantoja ja pysäköidä pihapiirissä. Vien portaille pikku pullon viskiä ja kahvipaketin kiitokseksi.

Maisema kannaksella on kauneinta maaseutua polveilevine vainioineen, vanhat maalaamattomat hirsirakennukset kuin Suomi-Filmiltä. Reipas pehtoori ja ilkikurinen ylioppilas kisailemassa Helena Karan hehkussa. Silloin sai pussata.

Kymi = suuri joki

Haukkavuorella on ääriviivahirvi ja ihminen, yhdeksän vaakaviivaa päällekkäin. Siinäpä tulkittavaa. Joskus nämä järvet olivat yhtä ja Haukkavuori jylhä saari. Järven vaihto. Matti joutuu inkkariin, hyvin sekin suttaantuu. Mertavuoreen on maalattu ihminen ja käärme, viitannee shamanismiin. Katsellaan antropomorfista kallionaamaa eri kulmista. Ihminen on ohjelmoitu näkemään ihmiskasvoja. Geenivirhe: minä näen urosleijonan pään harjoineen.



Pakataan paatit ja ajellaan Iitin järviketjun toiseen päähän Voikkaalle. Ihan ei mene nappiin: toinen porukka jättää Helin ja Jaanan kyydistä. Entisen paperitehtaan takaa jylhästä jokimaisemasta löytyy työväen vanha Virtakiven sauna, johon rakennetaan rantapalveluja.

Saadaan lounasta turvallisesti ulkoilmassa. Paikan pöhinä johtuu juuri avatusta Kimolan kanavasta, jonka uskotaan syöttävän tänne veneväkeä Päijänteeltä asti. Olisi se jännä melojallekin: 12 metriä pudotusta ja 70 metriä tunnelia.

Venesataman yllä kohoaa jyrkkä Pakanavuori, jonka yläseinämän maalaukselle on rakennettu tuoreet portaat ja näköalatasanne. Koukkupolviukkoja ja joku elukka, paljon väriä. Uudenkarhea on laiturikin, vaikka korkeammille paateille tehty. Kiskotaan ylävirtaan, en ole tätä pätkää melonut enkä tiedä virran voimasta mutta jos veneväylä on niin eiköhän pärjätä. Rannassa on jonkun menneen patruunan hulppea huvila. 



Elämän merkkejä

Jaalan Pyhäjärvi on komean kokoinen mutta näillä kohdin tylsä melottava leveine lahtineen. Tuuleekin viisi metriä vastaan. Kyllä sieltä kanavan suunnasta vene toisensa perään hyökkää. Ehkä seutu saa uutta eloa. Heli ja Ilkka vaihtavat vesillä paatteja, varmaan huvikseen. Hiidensalmella osoitan laiturin niille, jotka haluavat käydä Kymenlaakson Kolilla eli Hiidenvuorella katselemassa näköaloja kolmelle järvelle.



Iltaa vietetään saunassa ja sen liepeillä. Grilli on hiukan dubiöösi laitos mutta kyllä siinä makkara kärventyy. Ihana lämpimänsininen ilta istua rannassa tunnelmavalossa. Tähdenlentoja lasketaan yksi, revontulia nolla. Viimeksi saatiin molempia. Idästä sentään nousee Mars vaiko sittenkin Venus, punertaa kumminkin. Sieltä on juuri löydetty fosfiinia, elämän merkki?

Kulttuuria omimassa

Kunpa Timo Miettinen saisi väitöskirjansa valmiiksi, jotta tieteen sana kalliomaalauksista päivittyisi. Maalauskulttuuri muinaisine merkityksineen saattoi katketa jo silloin, kun suomalaiskansat tulivat. Ugrit kömpivät tänne asti kolmessa aallossa vasta pronssikaudella, jopa rautakauden alussa, sanoo Tarton yliopiston professori Valter Lang.

Sitä ennen täällä asui ja maalaili tieteelle tuntematon alkuperäisväki ja vähän myöhempi germaaniporukka. Varmaan he ihmettelivät tulokkaita, idän barbaareja, jotka eivät osanneet edes lukea kuvia, kielentajusta puhumattakaan. Etnonationalistien ei siis kannata maalauksia omia. Lohtuna tarjolla on identiteetti idän valloittajakansana.

Vai katkesiko kulttuuri sittenkään? Iisalmelainen Timo Honkakoski on saanut Nasan tekniikalla Hossan Värikalliosta esiin uusia kuvia. Hän näkee niissä hahmon, joka muistuttaa saamelaisrummuissa esiintyvää metsästyksen jumalatar Juksáhkkáá. Silloin saamelaiset olisivat omaksuneet ja jatkaneet kivikautisten kulttuuria. Ehkäpä he ovat sen suomalaisporukan osan jälkeläisiä, jotka sulautuivat muinaisiin, kun muut pysyivät ugreina. Pitäisi sen kyllä näkyä sitten geeneissä.



Muutenkin muinaismeininki saa mielikuviemme vastaisia piirteitä sitä mukaa kun tutkimus etenee. Viikingit – paitsi etteivät käyttäneet sarvikypäriä edes futismatseissa – olivat yleensä tummatukkaisia. Heidän geeniperimästään löytyy paljon Etelä-Euroopan ja Aasian aineksia, eikä lainkaan Skandinavian tuolloisten sisämaa-asukkien. Geenit ovat rautakauden perua, ja Roomaankin tiedetään olleen tiiviitä yhteyksiä. Rodun käsite muuten lienee keksitty vasta uudella ajalla.

Autoriippuvuutta

Aurinko jaksaa lämmittää vielä sunnuntainakin, kun jätetään leiri ja ajetaan itään ja Uttiin. Melomalla ei kaikkia maalauksia enää näe, ellei ilmastonmuutos ennallista kivikautisia kulttuurimaisemia. Karavaani eksyy edestäni kiertoreitille. Hyvä juttu, nyt kerkeän tunnustelemaan Lakiasuonvuoren maalauspaikan pysäköintiolot. Viiton ja opastan kuin ammattilainen kaikki seitsemän autoa paikoilleen.

Jännä paikka, hämärä ja mystinen. Kalliojono jatkuu satoja metrejä. Vanhan vesistön melkein näkee, vaikka ollaan metsässä. Puiden takaa lainehtii järvi nyt viljapeltona. Maalauksen tai kahden rippeet löytyvät, yksi luola. Päivillä taitaa olla paras punaerottelukyky, tai mielikuvitus.



Siirrytään muutama kilometri Jaakonniemeen Väliväylän kivikautiselle retkipaikalle. Harri sompaa traileria tämänkin rapakivisen kärrytien mutkat ja möykyt, saa retken päätteeksi ansaitut aplodit. Mennään vesille katsomaan Rapojärven maalauksia. Otan Ilkan paatin, hän lähtee supilla edeltä vastatuuleen. Miksi nämä NDK:t on musta niin kolhoja?

Fata morgana

Jyrkkävuoren maalaus löytyy helposti ulkonevasta kivestä kallioseinässä, mutta koko leveä värikenttä hahmottuu vasta Marja-Tertun lähettämästä valokuvasta. Parhaat kuvat jäävät kivilipan tekemään varjoon. Vastapäistä Revonkärjen maalausta etsitään hartaudella ja löytyyhän sieltäkin lopulta väriä, kun kovasti haluaa.

Paluumatkalla äkkään Mietunvirran varrella hakkuiden paljastaman tuoreen kallioseinämän. Joko tehtäisiin oma löytö? Eipä näy, outoja kalliokerrostumia kylläkin. Jos laajentaisi kiinnostusta geologiaan, niin kuin Lampinen, olisi enemmän ihmeteltävää. Joskus ne kuvat näiltä retkiltä loppuvat, ellei Nasan tekniikkaa joukkoisteta ja löydöt lisäänny.



Kiskotaan toisten perään. Lienenkö liian nälkäinen vai mistä tämä kangastus, mutta kaukana edessä suppaa nyt kaksi oranssipaitaista Ilkkaa. Lopulta toinen erkaantuu etelään, olikin kauan kateissa ollut veli mökkirannasta. Oudollakin tarinalla on loppu.

Pasi Mäenpää