Kuvagalleria
Yövesi eilen, tänään
”Koko asiahan vaikuttaa ilmiselvältä… Tehän olette minun nenäni!” Jokainen joutuu joskus nenänsä kanssa nokakkain, niin kuin kollegiasessori Kovaljov omansa kanssa sen kiivetessä kirkon portaita valtioneuvoksen puvussa.
Ja niin suuri on Venäjän maa, että sen laidoilta löytyy määrittelemättömiä, melkeinpä tiettömiä ja aikapäiviä hyljättyjä korpia, joissa ikäkulu akka raahustaa vastaan ja kampuran piskin haukku yksin kimpoilee sortuneen navetan nurkista ilmoittaakseen kauas aina Pietariin ja Moskovaan saakka että täällä ollaan, älä meitä unohda, äitihyvä, vaan tule ja syleile meitä niin kuin olet syliisi sulkenut lännen arot, pohjoisen jäiset laakeudet ja vielä Kaukasuksen eteläiset vuoret. Sen kummempi ei ollut tämäkään kolkka, jossa nenäni ilmoitti että ”Hoi, paleltaa! Kesä meni, toope!”
On aamu, melkein syyskuu ja kesä parhaat päivänsä tehnyt, eikä kehtaa niilläkään kehua. Lähdetään Yövedelle Maaritin ja Jyrkin mökiltä. Lääkäri sanoi radiossa, että kun sormia palelee, peli on menetetty. Ruumis on alkanut vetää verta sisäelimille ja menee pitkään, ennen kuin tulee taas lämmin olo.
Nukuin yön saunamökin vuodesohvalla lämpöpatterin vieressä ja nenä paleli. Miten se pärjää ensi yönä teltassa? Päiväksi panen viskipullon rintataskuun sisäelintä vasten.
Punainen viiva
Viime muinaismelonnan jälkeen tapahtunutta: Lampinen on perustanut firman, joka kauppaa muinaismatkoja. Mietin, että tilaan siltä joskus itselleni räätälöidyn retken, mutta sehän olisi ihan samanlainen kuin tämä epäkaupallinen. Ilmoja ei voi vielä ostaa.
Muuten kapitalismi tekee hyvää, koska Lampinen on vedossa. Muinais- ja myöhempää juttua tulee kuin anorakin hihasta vettä kun mansetin on jättänyt auki. Eka etappi on Astuvansalmi ja sen 40 vuotta sitten löydetyt, viitisentuhatta vuotta vanhat kalliomaalaukset. Aika myöhään löydetty. No, Amerikka ”löydettiin” 500 vuotta sitten.
Euroopan hulluna vuonna 1968, kun olisi pitänyt riipiä mukulakiviä kadusta ja viskellä koppalakkia päin, muuan ukko souti punkkupäissään Saimaata ja sanoi akalle että näkyy jotain punaista. Akka siihen, että silmäs on punakka, senkin särki, kertoo hämäläis-hemeläinen pienyrittäjä, ja jatkaa, että senpä vuoksi maalausten löytäjäksi kirjoihin pääsi vain ukko. Pöllömpiäkin syitä sortaa naista on kuultu, ja uusia keksitään kyllä.
Amatsoni, shamaani, tarjoilija
Kallioseinästä löytyy vanha rouva ”Astuvan Artemis” jousipyssy kädessä. Veteen kaatuvaa tai loveen lankeavaa hahmoa ei näy. Niiden ja kädenjälkien pohjalta Antti Lahelma tuoreessa väitöskirjassaan tulkitsee kalliomaalaukset uusiksi. Sen mukaan ”aiemmat yritykset tulkita kalliomaalauksia metsästysmagian tai totemismin avulla on syytä hylätä, sillä suurin osa kalliomaalausten aiheista on mahdollista tulkita shamanististen transsimatkojen ja muodonmuutosten kuvauksiksi”. Uskottavaa. Ei viimeinen sana koska tieteessä ei sellaista ole.
Ei ne melomalla liikkuneet silloin, on niin huono ranta nousta tämäkin. Jatketaan Someenhiekalle lounaalle ja leiriytymään. Pidän perää ja pysähdyn odottamaan muuatta, jota luonto kutsuu saaren rantaan. Katselen herrasmiesmäisesti niska jäykkänä järvenselälle, mutta tämä tuleekin näyttämään kantarellipussillista.
Iltapäivällä käydään vielä suomenkielimies E.N. Setälän Kallioniemen rannassa. Yrittäjä Lampinen todistaa nuorten hampurilaisenpaistajien edessä aukeavista mahdollisuuksista kertomalla Abraham Krohnista (1766–1827), joka yleni yksinoikeutetuksi panimonomistajaksi tuottamalla fokusoitua, pienen volyymin aamiaissämpylän tarjoilupalvelua kapealle mutta vaativalle loppukäyttäjäsektorille Katariina Suuren hovissa.
Hinauskunnossa
Vielä pitäisi viitsiä kurkistaa Louhivettä Varkaantaipaleen takana. Ramaisee. Ennen meloin 70 km päivässä, nyt vuodessa. Auli on inkkarillaan Marin hinauksessa ja minä liityn Maaritin keula kainalossa seuraan. Omatekoisella hiivattomalla ruisleivällä näköjään kulkee neljäkin paattia.
Kanavan reunasta roikkuu tummanpunaisia puolukoita isoina terttuina. Kunhan käden ojentaa. Aurinko tulee yllättäen esiin ja Someenhiekassa pitää karistaa hiki kylmään järveen. Mukava tulla valmiiseen leiriin. Partiolaiset vielä pystyttävät omaansa. Olivat pysäköineet punaisen rautalaivansa paikkaan, jossa lähtiessämme oli vielä pariskunta saunomassa veneessään. Kyllä, saunomassa veneessään.
Ilkka ehdottaa telttasaunan tekoa mutta yksikään teltta ei ilmoittaudu vapaaehtoiseksi. Tehdään edes avonuotio, jonka ympärillä pidetään epätavallinen esittäytymiskierros. Paljon onkin ennestään outoja naamoja. Raahaan pimenevästä metsästä viisimetristä tuulenkaatoa notskiin. Tuijotan tuleen. Jokin jää kytemään.
Arthur C. Clarke kävi täällä
Kivikausi. Tuli. Kivi ja tuli. Nenä ja kylmä. Musta monoliitti nousee maasta. Tuli voittaa kylmän, kivi pitää tulen. Karvainen käteni viskoo kiviä puolelta toiselle. Kivi lämmittää nenän. Sivilisaatio on vastaus karvattoman nenän lämmöntarpeeseen. Kasaan lisää kiviä nuotion ympärille. Yön tullen potkin kuumat patterit absidin alle (miksei se ole apsis?). Pötkötän t-paidassa makuupussi auki.
Kuumien kivien taika kestää aamukuuteen. Aurinko paistelee kun veivaamme saaristoreittiä Uittamonsalmelle, jonka useampaa maalauskenttää saa hakea pitkään. Kalliomaalauksissakin hauskinta on etsiminen ja löytäminen. Maihinnousua kokeilee vain Ilkka, joka haluaa varastaa melontaonnemme tekemällä meistä kuvan.
Teemapuiston elämysshoppailun viimeinen symbolinen kestokulutustavara on lapinraunio eli pronssikautinen hauta, joka lopulta löytyy matalana kallion päältä. Tulevassa arkeologian väitöskirjassani esitän, että on syytä hylätä aiemmat yritykset tulkita lapinrauniot hautoina, sillä ne muodostavat lämmitysinfrastruktuuriketjun, joka mahdollisti varhaisen pyyntikulttuurin ulottumisen pohjoisille eräalueille kivojen kesäilmojen jälkeen. Kuumennetun kivikasan ympärille pystytettiin kurnusimpun kaulanahasta tehty kotamainen teltta. Todennäköisesti teknologia synnytti sattumalta saunan, kun joku ei jaksanut heittää vettä ulos asti. Joistakin lapinraunioista löytyneet luunsirut viittaavat ylilämmitykseen.
Loppumatkasta ei ole kertomista. Kurja vastatuuli söi melonnan ilon. Perillä Ristiinassa rannalle tepasti kissa. Kosketin sormenpäällä sen persikanväristä, kosteanlämmintä kirsua.
Pasi Mäenpää