2017

Kuvagalleria


Maannousun maisema

Épater le bourgeois, sanoi Baudelaire, porvaristoa pitää järkyttää. Vuonna 1550 Kustaa Vaasa määräsi Ulvilan porvarit muuttamaan Vantaanjoen suulle Forsbyn tuppukylään ja se oli järkytys. Pian palattiin takaisin, mutta ei enää kotipuoleen vaan vuonna 1558 perustettuun Poriin. Mekin palaamme, kerran vielä, vaikka Kokemäenjoen löytöretken piti päättyä kaksi vuotta sitten.

Hulluuden historia

Ulvilan aurinkoisella uimarannalla nyhjää muutama teini. Kirkkojuovassa on vettä enemmän kuin kaksi vuotta sitten ja lähden taas edeltä tutkimaan pääseekö sen läpi. Siinä missä viimeksi oli liru vettä ei nyt näy kiven kiveä. Majavat sukeltavat vihaisesti läpsien. Kirkon kaunis pääty kurkistaa uomaan, sen kummempaa ei keskiaikaisesta Ulvilasta ole jäänyt.

Kyllä, jopa Pori on kaunis kun sinne lipuu tyyntä jokea loppukesän auringonlaskussa. Puhutaan porilaisesta hulluudesta mutta ei se ugriperintöä ole, koska täällä geeniperimästä yli puolet on skandinaavista perua.  Suomalaista hulluutta pidetään itäisenä ominaisuutena, eikä nyt ainakaan ruotsalaisten ansiona. Vai olisiko porilainen hulluus sitä, että man bosätter sig bakom Bottenhavet?

#MeToo

Rantaudutaan Melamajavien laitureille. Otan iltapulahduksen ja harjaan hampaita nakuna mattolaiturin hämyssä ensi vuoden asuntomessualuetta katsastellen, kun kolmekymmentä majavatarta otsalamppuineen pörähtää metrin päästä ohi. Pääsemme auttamaan paattien nostossa ja tutustumaan heidän mahtivajaansa.

Presidenttiparikin on saatu kuvaan seuran paateissa. Saavat pian hankkia kaksikon isolla keskiluukulla. Majavien mielestä meidän pitää nostaa omatkin paattimme yöksi sisään, ettei porilainen nuoriso saa ideoita. Taivas on kirkas mutta Perseidejä ei näy, siis telttakylään ja petiin.

Delta-jengi

Tämmöiset suistoalueet ovat jotenkin epäsuomalaisia ja outoja. Miksei joki vaan vaihdu mereksi ja sillä siisti? Melamajavat vinkkasivat Huvilajuovan kauneimmaksi reitiksi katsella ja onhan sen varrella monta kivaa mökkiä ja pihapiiriä. Juopa haaroo enemmän kuin kartta sallii. Valitsen vasemman uoman pysyäkseni varsinaisen rannan tuntumassa lounastaukoa ajatellen ja päädytään kilometrin verran umpikujaan. Heinikon takaa näkyy sarvet. Tunnelmallinen nautalauma, pitkätukkaista ja -sarvista ylämaan karjaa, laiduntaa söpönä rantaniityllä.

Kaislikkoinen juopa avautuu Porinlahdelle tuskastuttavan hitaasti. Otamme muutamalla miehellä eteen tutkiaksemme lounaspaikkaa eikä parempaa löydy kuin kivikkoranta pusikkotaustalla. Istun kivelle murkinoimaan jalat paatissa, kai se käy näinkin. Henri kiskaisee Marja-Tertun kiville niin että lasikuitu laulaa.

Kolpanlahti on tyyni ja tylsä, paitsi saaret kartalla: Poolee, Puussa, Soodee, Rankkuu, Loulu. Kumpi nimistössä näkyy, geeniperimä vai hulluus? Mitään muinaista ei ole tällä retkellä tarjolla ellei kurkisteta hylkyjä pinnan alta. Tuulimyllyjä pyörii joka suunnassa, yksi Kikan hatussa, tähän maisemaan ne ainakin sopivat.

Kapina

Mäntyluoto tuuli kuusi metriä lännestä. Sillan jälkeen tullaan Eteläselälle ja vasta-aalto pärskähtää suuhun asti. Suolaista, Hemen muinaismelojat ovat ensimmäistä kertaa merellä! Ihmettelen kun juuri kukaan ei seuraa, kai minulta meni umpikujassa luotto. Isompi joukko erkaantuu yhä eteläisemmälle linjalle Aulin perässä. Huikkaan Aulin kiltisti ruotuun mutta muut jatkavat ja kuvaamaan pysähtynyt Ilkkakin liittyy heihin.

Epäilen omaa suunnistustani, sillä karttani on ylimalkainen printti ja menen lähinnä muistikuvalla. Tulen kuitenkin suoralla linjalla sinne minne piti, karkulaiset perässä. Kaivan kännykän etsiäkseni sovitun rantautumispaikan. Risteilyalus tööttää takaa muualle surffaamaan. Vinkattu rantautumispaikka on mutapusikko, mutta vanha uimaranta niemessä vetää sekä paatit että teltat.

Aarteita ja rikoksia

Kaivan metallinetsimen ja rupean kaivuuhommiin. Hupia tämä vain on, mutta kunnon harrastajat ovat jo korjanneet historiankirjoitusta löydöillään. Tampereen Vapriikin viikinkiajan näyttelyssä pötköttää ”Janakkalan miekkamies”, ja samalta seudulta piipparit löysivät uuden linnavuoren. Uudenmaan rautakautinen asutushistoria on mennyt uusiksi. Tätä moni epäili museovirastoa myöten, kun metallinetsintäbuumi alkoi, mutta joukkoistettu arkeologia näyttää voittaneen haudanryöstön.

Lupaavin kuoppani antaa viisisenttisen, ja sekös muita huvittaa. Kyllä ei enää naureskella perhoshaavilleni etukannella. Pari viikkoa aiemmin Hiittisissä haavitin uhanalaisen apollon kajakista! Istui rantakukassa, kävi Harrin kädellä ja lensi sitten suoralla linjalla papan tykö. Myöhemmin ymmärsin tehneeni luonnonsuojelurikkomuksen. Tunnustin perhosharrastajien somessa ja odotan aamuisin kahta mustatakkista miestä kysymään Josef K:ta.

Reposaari yhdessä illassa

Tulee kiire. Pitää suorittaa kulturelli kävelykierros, ruokailu kalaravintolassa, Reposfääri-rokkitapahtuma ja saunominen leirintäalueella. Kävellessä pitää kerätä parhaat pokemonit. Raskas ilta, ennen kuin palaamme levollisempaan Mon Repos -rantatapahtumaamme.

Reposaari oli alkujaan riutta, siitä nimi Räfsö, josta suomennos on väännetty, tunnetaan myös Räpsöönä. 1700-luvun alussa muuan kaiken maailman professori suunnitteli yhtenäistä vesireittiä Saimaalta Päijänteelle ja Kokemäenjokeen, jolloin Suomen luontevaksi pääkaupungiksi tulisi Reposaari. Miksei Kustaa Vaasa käskenyt Ulvilan porvareita Kotkansaareen Vantaata isomman Kymijoen suulle?

Kikka ihastuu löytämäni vuoden 1945 Melontaurheilu-lehden ilmaisuun: ”Näin vuosien takaa katsottuna, kaikkia retkeilymuotoja harrastaneena olen päätynyt siihen, että retkeilymuodoista melontaretkeily parhaimmalla tavalla tutustuttaa harrastajansa tähän maahan ja tätä maata asuvaan kansaan, omiin heikkouksiinsa sekä luonnonvoimien oikeaan arvostamiseen” (Ape Janhunen).

Kurinpalautus

Sunnuntaina ei paista muttei paljon sadakaan. Yyteriin ei lähdetä kun tuulee liikaa vaan otetaan myötätuulinen reitti itään. Ehdotan retorisesti kärkimelojan vaihtoa ja se tehoaa. Kaikki seuraavat kiltisti, vaikka kartankuvatukseni loppuu kohta ja vedän Ilkan huutelemalla kompassisuunnalla.

Ei muinaista tälläkään pätkällä, paitsi pari isoa kivenlohkaretta, parin tuhannen vuoden vanhuksia. Melon joka ahtaan kolon ja Heli luulee minun testaavan ryhmäkuria. Svälssöö, Pernamaakari, Krokotkrunni. Yhytetään Kristiskerinjoki, jota noustaan Ahlaisten kylärantaan. Iso melontavaja täälläkin, kaipa juopia, jokia ja rännejä kelpaa meloa joka säällä.

Plärään taksissa kännykästä, mihin jokea pitkin olisi päässyt. Näyttäisi vievän takaisin merelle Merikarvian kohdalla eli olevan bifurkaatioreitti. Riittäisikö vesi muinaismelontaan 2019? Kovistelen Lampista kehittämään meille edes yhden muinaisnähtävyyden kotimatkalle, ettei retkibrändi ihan pilaannu.

Autossa Henri louhii tunnin netistä ruokapaikkaa, joka ei olisi ABC ja muutenkin kosher, mutta ei löydä koko Varsinais-Suomesta, miesparka. Hesejä täälläpäin on, ja sen päälle Harjavallan Matinharjusta löytyy kolme komeaa pronssikautista hautaröykkiötä. Ampumaradalla paukutellaan sen kunniaksi, että Kokemäenjoki on koluttu, varman päälle muinaiseen saaristoon asti.

Pasi Mäenpää