2011

Kuvagalleria

Historia kuin tähdenlento

Tarvittiin aikanaan stadilainen taiteilija, Ossi Somma, kertomaan Nokian Siuron kylän väelle, että heidän ikivanha Knuutilan kartanonsa kannattaisi kaivaa pusikosta ja kunnostaa. Niinpä HeMen muinaisretkikunta sai arvoisensa yö- ja lähtöpaikan viidennelle etapilleen kohti Pohjanlahtea. Telttoja pihanurmelle pystytellessä ihaillaan täysikuuta ja Perseidien meteoriparven sytyttämiä tähdenlentoja. Elokuu vie kesän mutta tuo tähtitaivaan takaisin. Lähdin retkelle rohkeasti ilman telttaa kahden sisämajoitusyön taktiikalla ja pääsen tyttökiintiössä yöstelemään kartanon upeaan aittahotelliin.

Maisema muistiteatterina

Kokeilin tällä kertaa myös eväätöntä lähtöä, lähiruoka kun on muotia. Rynkytän Siuron kyläkaupan ovea heti aamuyhdeksältä, ennen kauppiasta. Kulovesi on tyynen usvaisa ja aurinko lämmittää sen kutsuvaksi. Onni on olla vesillä tällä säällä. Muinaistarjonta viriää vähitellen katselemalla alkupaloiksi kivikautisia rantapuskia. Maisema kätkee kaikenlaista sellaista, minkä näkemiseen tarvitsee paljon tietoa ja sen lisäksi hyvän mielikuvituksen. Lampiseen on kaadettu molempia.

Ilkka huijaa meidät ylimääräiselle ruovikkoretkelle saadakseen kivan kuvan. Paras olla hyvä. Veneet taitavat näillä vesillä kadota heti kesäkauden jälkeen, kun vastaan tulee vain pari kuntomelojaa. Kierretään rautatiesiltojen alta saari nimeltä Sadanleukaluut. Merirosvoista ei ole kyse vaan legendasta paikallisesta soutumiehestä, joka hukutti paattinsa ja sen mukana sata uimataidotonta ryssää. Aika iso vene.

Onkohan näitä isonvihan ajan kosto- tai pelastustarinoita kunnolla tutkittu? Ryssänkiviä ja muita löytyy Suomen vesiltä sieltä ja täältä. Maisema tallentaa muistot ja kerrostaa ne avoimeksi kirjaksi, jota voivat lukea sekä paikalliset että valistuneilla kertojilla varustetut vieraat, niin kuin me. Ennen Kutalan siltaa valistus vielä karttuu, kun oppaaksi saapuu Riku, paikallinen melontamies ja retkeily-yrittäjä. Ensi töikseen hän vie meidät omatoimilounaalle pikku hiekkarannalle, kunhan on hätkähdellen väistelty sillan alla villisti pomppivat toutaimet.

Sastamala eilen, tänään

Sitten alkaa muinaismaisema tihentyä. Katsotaan Pentin linnavuori, joka on ajoitettu 1200-lukulaiseksi pakolinnaksi. Oli osa Kokemäenjoen vesistön vartta kulkenutta linnavuorten ketjua, jonka keskuslinnana toimi muutama kesä sitten nähty Rapolanharju.  Menneisyys kuulostaa komealta mutta tämäkin vuori lienee ollut käytössä vain puoli vuosisataa, kertoo museonjohtaja Pekka Koskinen netissä. Itää ja Karjalaa vastaan ei tarvittu enää linnoituksia täällä, kun raja siirtyi ristiretkiksi kutsuttujen valloitusten myötä idemmäs. Kartassani kyllä lukee Linnavuori eri kohdassa kuin mihin Riku melallaan viittoo.

Me käännymme länteen, sinne mistä ennen tultiin, kohti Salonsaaren Karkunkylää. Saaren pellot viettävät niin kauniisti etelään, että mielellään uskoo täällä sijainneen alueen ensimmäisen kirkon, josta tosin on jäljellä vain perimätieto. Siihen luottaa paikallishistorian kirjoittaja Unto Salokin. Ehkä kirkon paikka vielä kaivetaan esiin.

Melomme tyynenä väräjävän Rautaveden poikki kohti Sastamalan keskiaikaista harmaakivikirkkoa. Kuin ammoin, kunnankin nimi on taas Sastamala, tosin nyt se on oikein kaupunki. Kuntaliitokset ovat tervetulleita silloin, kun ne kohottavat elämysretkeläisiä varten seudun muinaisuuden tuntua. Nousemme rantaan kirkon takana pappilassa, jonka kauniilla pihamaalla meidät kätellään tervetulleiksi kuin valtiovieraat. Kirkko on karuin Suomessa näkemäni, salissa on aivan erityinen tunnelma. Se johtuu maalattiasta. Kirkon opas esitelmöi kilpaa Lampisen kanssa, joka huomaa, että P. Marian ja P. Johanneksen patsaat ovat seinällä väärillä puolilla Ristiinnaulittua.

Ekskursio vuorille

Majoitutaan, saan vaatimattomasti oman neljän hengen huoneen. Syödään, paistatellaan ja keinutaan pihamaalla ennen saunaa. Miestenvuorolla yritetään lyödä löylyä lämpimiksi ja ihmetellään mikä siinä on, että vaikka niin monta saunaa muinaisretkillä on nähty, niin harvemmin on hiki tullut. Pulahdus järveen sen sijaan toimii aina.

Saunan päälle ei suinkaan heitetä oikoselleen vaan palataan paatteihin ja melotaan Salonsaaren länsirantaan Ellivuoren matkailualueelle. Rannassa odottaa Riku vaimoineen ja nokipannukahveineen valmiina viemään meidät Pirunvuorelle. Alkaa retken rankin osuus. Ylös saa kavuta pari kilometriä, ja kivikoissa könyäminen otsalamppujen varassa vaatii tarkkaavaisuutta.

Katsotaan Pirunluola, josta muka pääsee Laukon kartanon kellariin (ks. muinaisretkiraportti 2009). Joku uhmaa kieltotauluja ja kömpii luolaan, en näe pimeässä kuka. Noustaan ylös huipulle katsomaan yhtä muunnelmaa kliseisestä teemasta kansallismaisema. Kuu kumottaa väärällä puolella vuorta enkä löydä kohtaa, josta sitä voisi ihailla muuten kuin männynoksien läpi. Alas tullessa päästään pilkkopimeään ateljeelinnaan, jonka Emil Danielsson rakensi sata vuotta sitten vuoren kivistä. Ehdottomasti jännittävin tuon ajan skutsiromanttisista taidehörhöresidensseistä.

Kuutamo, taivas ja tähdet

Paluumatka pappilaan on täyttä taikaa. Rautavesi hämärään huntuun käärittynä. Täysikuu itätaivaalla ja tähdenlento silloin, toinen tällöin, kun malttaa katsella ylös. Jari opettaa huutamaan luvunlaskua, jotta pysytään jotakuinkin koossa ja turvarajoissa. Vesi on erilaista kuin valossa, en osaa sanoa miten.

Heti melottua ei kannata yrittää unta. Jatkan iltaa rantasaunan terassilla Ilkan ja tähtitaivaan kanssa. Kuulen upeita retkiluistelutarinoita ja päätän ostaa syksyllä luistimet, niin kuin aina elokuussa päätän. Kesää ei enää ole, ja ainoa mahdollisuus välttää epätoivo ovat retkiluistimet.

Aamiaista nautitaan kartanon fiinissä tunnelmassa. Taloon on tulossa rippijuhlat ja hieman meitä paremmin pukeutunutta porukkaa. Pappilan emäntä tulee laiturille kuvaamaan vesillelaskumme. Näillä retkillä on nähty, että parinkymmenen melojan armada herättää huomiota.

Kirkkoja, kirkkoja

Sunnuntain kohde on tienoon toinen keskiaikainen kirkko, se kuuluisampi eli Tyrvään Pyhän Olavin kirkko. Miksi keskiajan lopulla päätettiin rakentaa kaksi kirkkoa vain muutaman kilometrin välein? Unto Salon vastaus on, että Sastamalan Neitsyt Marialle omistettu kirkko tehtiin Karkkuun koko Ylä-Satakunnan keskuskirkoksi ja lähetyskirkoksi, kun Tyrväällä oli tuolloin vain pieni puukirkko. Sitten kai piti tyrvääläisten saada yhtä hieno, ainakin kuulemamme paikallinen kansanperinne – niin rumaa kieltä, ettei sovi toistaa – viittaa vieläkin tyrvääläisten ja karkkulaisten väliseen kilpailuun.

Matkan varrella kellutellaan merovinkiajan käräjäkallion suojassa. Nykyihminen ihmettelee, miksi keskelle järvenselkää, pahaiselle kivelle, piti soutaa kylän asioista sopimaan. Mutta kun pellot olivat rantamilla ja vesi yhtä kuin tie, niin järvenselkä oli kylän keskusaukio, aikansa agora.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkolla on tavallista vilkkaampi pyhä. Siellä kokoontuu apteekkari Bäckmanin, vanhan paikallisen napamiehen jälkeen jäänyt suku. Kirkko esitellään kahden naisen voimin heille ja samalla myös meille. Tyrvään kirkko tuli kuuluisaksi ensin jättitalkoistaan, joilla sen mahtava paanukatto korjattiin, ja sitten hävityksen kauhistuksesta, kun muuan murtomies päätti sormenjälkensä peittääkseen polttaa koko kirkon. Taas alkoivat talkoot, mutta nythän tienoon ukot osasivat homman. Paanua nousi kattoon ja modernia kirkkotaidetta saliin.

Osmo Rauhalan, siurolaisen maanviljelijä-taiteilijan kuvista ei tiedä, seuraavatko ne perinnettä vai panevatko kirkkotaiteen aivan uusiksi omalla assosiatiivisella symboliikallaan. Kuutti Lavosen evankeliumin hahmot ovat niin ikään yhtä aikaa ikivanhoja mutta jotenkin niin intiimejä, että tuntuvat aikalaisilta.

Virsi ja vanha kääpä

Esittelyn lopuksi veisataan Maa on niin kaunis, ollaan sentään kirkossa ja sukujuhlilla. Vähän hassua, kuitenkin harrasta. Muistelen muinaisretkeä vuonna 2003, jolloin kömmittiin sateesta märkinä Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon keskiaikaisen messun lämpöön.

Jätämme kirkon, taiteen ja Bäckmanit ja surffaamme reippaassa myötäisessä Vammalan ohi kohti Hartolankosken patoa ja etapin päätepistettä. Autokuskit hyppäävät taksiin ja muinaisintoisimmat katsovat lounaan päälle ison rautakautisen kalmistoalueen, jonka pöllömpikin huomaa ikivanhaksi kulttuuripaikaksi.

Etsin vielä rantakoivikosta tuliaisiksi pakurikääpää. Kai tiedät tämän mustikat ja goji-marjat päihittävän supersapuskan, joka pitää lääkärin loitolla hautaan saakka. Kasvaa koivuissa missä vain pitkin kosteita maita ja maksaa satoja euroja kilo. Ihmettelen, jos ei löydy Keskustan tulevasta puolueohjelmasta. Jäämies Ötzin laukusta sitä löytyi.

Pasi Mäenpää